Siteeraan edelleen Eeva Kilpeä, kun en itse osaa yhtä hyvin kertoa:

"Juuri kun olin oppinut tulemaan toimeen ilman

kävi niin että ajattelin:

Tästä ihmisestä en luovu."

Ei helvetti. En minä osaa olla. Ihan liian monta tuntia päivässä. Ihan liian monta tuntia yksin. Ennen olin yksin Sinun kanssasi. Nyt ero konkretisoituu, kun kukaan ei vietä iltoja kanssani. Kun ei enää ole yhtään syytä olla hyvä itselleen. On niin vaikea pidättäytyä, ei, vaan VASTUSTAA ja taistella vastaan kaikkia huonoja käyttäytymismalleja, kun ei oikeasti ole yhtään syytä elää itsensä kanssa sovussa. Olen jälleen rikkonut itseäni vastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, eikä se enää ole edes yhtään trendikkään angstista, niin kuin joskus nuorena. Nyt se on vain typerää, joskin väistämätöntä, koska hulluksi tulemisen pelko jyystää takaraivossani pahemmin kuin koskaan. Edelleenkin itkettää joka hetki ja koko ajan. Selviämissloganit tuntuvat turhilta: tästä erosta en selviä. Tästä rakkaudesta en selviä. Tästä rakkaudesta minä haluan pitää kiinni, vaikka se sitten olisikin enää vain oman yksinäisyyteni itkemistä.

"Katselen huonettani

ja tämän kaiken suunnaton kyseenalaisuus

täyttää mieleni."

En edelleenkään koskaan milloinkaan ole pystynyt ymmärtämään, miten ihmiset osaavat elää tässä elämässä. Arki on tyhjää. Varsinkin nyt kun on yksin.

Tänään pakotin itseni ulos. Ero on konkreettinen myös siinä mielessä, että olen kertonut siitä muutamalle tärkeälle, vastahakoisesti, mutta kuitenkin. Illaksi sovin tyttöjen viini-illan; ei ehkä paras mahdollinen alkoholinhuuruisen suruaikani höystäjäisiksi, mutta ainakaan en halua olla enää yksin. Yllättävää on, että paras mahdollinen ymmärtäjä, lohduttaja ja kuuntelija onkin viime aikoina löytynyt lähempää kuin uskoinkaan. Näistä ihmisistä olen kiitollinen.

Jatkuva nälkä ja jatkuva jano yrittävät korvata puuttuvan rakkauden. Enkä voi olla miettimättä, kuinka säälittävä olen tämän ikäisenä yksin, kuinka en jaksa enää hyppiä baareissa ja flirttailla baaritiskeillä, kuinka hedelmällisyyteni alkaa pian heiketä, vaikken lapsia koskaan haluakaan.

Ulkona sataa taas, niin kuin on tänä alkukesänä satanut lähes joka päivä. Päätän ottaa päiväunet, ennen jääkaapissa odottavaa viiniä. Luultavasti näen joko painajaisia, tai unia Sinusta. Niin ovat ylemmät päättäneet.

"Kun suru häipyy

tulevat muistot

ja jokainen niistä

koskee yksitellen."