Koitan kehittää tekemistä, ettei tarvitsisi jäädä omien ajatustensa loukkuun. Aamun morkkiksen jälkeen on ehkä ollutkin vähän helpompi olla, kun en ole pysähtynyt ajattelemaan. Kuristava yksinäisyys ja suru vaanivat takaraivossa, enkä jaksa päästää niitä niskan päälle tänään. Ei ihminenkään jaksa ikuisesti itkeä.

Perhe ja ystävät ovat houkutelleet minua kukin minnekin. En jaksa lähteä minnekään. Hyvä kun ulos edelleen. Juhannukseksi taidan jäädä kaupunkiin. Inhoan muutenkin pakkojuhlintaa. Tänä vuonna erityisesti.

Ostin ja katsoin tänään hienon elokuvan: Kadonneiden lasten kaupunki.

Voi, kuinka rakastankaan satuja!