torstai, 10. heinäkuu 2008
En pysty en pysty en pysty en pysty kestämään ajatusta huomisesta päivästä vailla merkitystä.
Miksi herätä? Miksi toimia? Miksi olla? Kertokaa! Tämä eksistentiaalinen ahdistus ei jätä minua rauhaan. Tämä mitäänsanomattomuus. Tämä "ei mikään".
Nukkua. Ja kun sitäkään ei pysty. Ei vaikka kuinka pumppaisi itseensä alkoholia ja troppeja.
Minä. En. Jaksa.
"Tuo joka liikkuu tuolla lailla nykien
on skitsofreenikko
Tuo liikkumaton on katatoonikko
Se joka istuu alasti eristyshuoneessa
on masennustilassa
Tuo joka liikkuu puoli senttiä irti lattiasta
on maaninen
Tuo jolla on kouristuksia on kaatumatautinen
Se joka seisoo koko päivän suihkussa
on pakkoneurootikko
Se joka hirtti itsensä on kuollut
Ne jotka katselevat ihmeissään tätä kaikkea
on hekilökunta"
(Claes Andersson, kokoelmasta "Tulla, yhdessä")
Sairautta ja terveyttä. Taistelua ja onnea. Masennuksen epätoivoa ja rakkauden hetkiä. Elämää eksistentiaalisen kriisin keskellä ja reunoilla. Inspiraatiota. Tuokiokuvia sirpaleina. Minua. Kommentit toivottavia. Jopa suotavia.
Kommentit