Koska en ole halunnut, että blogistani tulee teinityttöjen angstauksen inspiraation lähde, en ole kertonut teille läheskään kaikkia "meheviä" yksityiskohtia elämäni tämän hetkisestä kulusta. Ja se että nyt kerron etten kaikkea ole kertonut, kerron senkin vain siksi, että välittäisin jotenkin sen tunteen, kuinka hirveää elämä on nyt. Hirveää. Ei ehkä ulospäin hirveää, vaan hirveää ihan itselleni.

Tänään: terasilla ja ystävien seurassa, ahdistuneena silti koko ajan.

Koska en koe tarpeelliseksi avautua tänään juuri mistään, ainakaan mistään mikä toisi yhtään vaihtelua blogiini, kerronpa jälleen kirjasta, jonka luin (merkillistä, että saan luettua enemmän kirjoja kuin vuosiin; sekin on ehkä tämän vimmaisen levottomuuden tulosta):

952-5534-05-7.jpg Jim Dodge: Fup

Sain tämän jo aikaa sitten lahjaksi. Pienoisromaani, joka kertoo linnusta. Kuulostaa tylsältä, enkä osaa oikein vieläkään päättää, oliko se sitä. Oikeasti kirja kertoo myös isoisästä ja aikuisesta pojanpojasta. Ja sorsanpoikasesta, josta tulee perheenjäsen. Ja siinä on lyhykäisesti kerrottuna koko juoni. Teos oli helppolukuista (ehkä syy, miksi tartuin siihen nyt), eikä se avartanut maailmankokemustani juurikaan. Teosta on kehuttu kovin, ja en ole varma myöskään, näenkö kehujen syytä. Olihan se ehkä normaalista poikkeava aihe. Olihan se pienoisromaani, jossa kaikki on sanottu kovin tiiviisti. Olihan se. Mutta ei Fup ehkä juuri muuta ole. Helppolukuinen ja viihdyttävä kylläkin. Mutta mutta...jotenkin vaisu.

Koitan saada persukseni raahautumaan kirjastoon lähipäivinä. Siellä kun kaiken lisäksi roikkuu ensimmäinen ikinä saamani kirjaston sakkomaksu, joka kärvistää perfektionistin sieluani liiaksi roikkuakseen siellä enää kauaa. Silti ehkä tartun seuraavaksi toiseen lahjaksi saamaani kirjaan:

9789525635256.jpg

Kerrottakoon myös, että Sinkkuelämää, oli haukuista huolimatta mielestäni kovin viihdyttävä elokuva (joskin liian pitkä) ja että Lumottu oli typerä ja täydellistä hömpänpömppää, joka ei viihdytä edes kaltaisiani satujen rakastajaa.