Eilen illalla huomasin, että se, minkä tällä hetkellä koen itselleni "oikeutetuksi" elämäksi epäterveine elämäntapoineen ja outoine käyttäytymismalleineen, ei ehkä sitä muiden mielestä ole. Ystävät pyörittelivät silmiään kun avauduin tämän hetkisistä päivieni sisällöstä. Olen lykännyt huonot ja vahingollisetkin asiat vain masennuksen piikkiin ja ikään kuin sillä oikeuttanut ne. Askartelen mielessäni kysymyksellä, missä vaiheessa on jälleen myönnyttävä avun piiriin, luovutettava itsensä jälleen sille mielenterveyspotilaan stigmalle, jonka vuoksi hoidoista jättäydyin.

Huomasin myös, että puhuessani masennuksestani ja tämän hetkisestä huonosta jaksosta, vanhoista huonoista jaksoista, ongelmista, löin asiat usein leikiksi. Kerroin jonkin mustan huumorin vitsin todellisesta elämästäni, nauroin, hymyilin humalaa ja selitin. Vastaukseksi sain vaivautunutta hymyä ja outoja katseita: "miksei tuo nyt voi tajuta, että tämä on vakavaa, ei tällaisesta vitsailla!". Ehkä se on helpompaa, laskea kaikki leikiksi. Ettei kukaan tajua, että on oikeasti suunniltaan ahdistuksesta, eikä itsekään tiedä minne on menossa.

Koitin tehdä tästä hyvän päivän, ihan oikeasti koitin. Niitä pirullisia Tunteja vain on LIIKAA. Nykyään hypin seinille ahdistuksesta viimeistään neljän aikaan iltapäivällä ja haluaisin päättää päivän. On saavutus jos pysyn tolpillani yhdeksään illalla. Usein otan unitropit viimeistään silloin ja unohdan päivän uneen. Fyysinen kipu ja sairaus on myös ystävänäni tänään. En jaksaisi enää sitäkään.

Näin tänäänkin ystävää. Koitan kehittää tekemistä mistä tahansa, että Tunnit täyttyvät, muuten pääni tuntuu litistyvän ruuvipenkin välissä. Itseni kanssa en kestä tekemättä.

Voi itku. Ennen pystyin puhumaan muustakin kuin masennuksesta ja kurjuudesta. Uskotteko, että miehen kanssa minulla oli monta kuukautta hyvin? Melkein olin onnellinen.

(p.s. Tämä perfektionistin perkule on jo kauan ärsyyntynyt kategorialistani "masennuksesta", joka on listassa ainokainen pienellä alkukirjaimella alkava. Mutta en osaa muuttaa sitä isoksi, ellen muuta jokaikisen kyseiseen kategoriaan kuuluvan tekstin kategoriaa uudeksi "Masennukseksi". Apua! Auttakee.)