Sataa. Johan sitä aurinkoa yksi päivä saatiinkin...Jo on masentava kesä kaikin puolin.

Aivoni ovat jälleen harrastaneet loogista päättelyään: koska työvuorot viikonloppuna eivät mahdollista viikoittaisia alkoholiannoksiani, on ne hoidettava alta keskiviikkona ja torstaina, kun seuraavat päivät olen iltavuorossa. Sallittuja nautintoja vai reitti todelliseen riippuvuuteen?

Koitan pikakelata viikkoa eteenpäin, mutta se ei onnistu. Ensimmäisen työpäivän jälkeen selkäni on lähes totaalisesti jumissa. Mieli stressaa. Haluaisin käpertyä peiton alle ja jäädä sinne. Aamupäivät kuluvatkin sängyssä, kunnes on pakko ponnistaa itsensä kunnostautumaan illan töitä varten.

Miksi himputissa olen masennukseni kanssa määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, kun raha-asioiden hoitaminen on kymmenkertaisesti hankalampaa kuin töissä ollessa? En jaksa enää laskea tulorajoja, huolehtia lomakkeita, pohtia miettiä tuumia pääni puhki näitä älyttömiä toimeentulokysymyksiä.

Torstai. Nyt on jo torstai. Illan jälkeen enää perjantai, lauantai ja sunnuntai. Koitan jaksaa. Mutta mitä sitten? Samaan vanhaan mustaan hukkuminen?