Olen sekoamassa kai lopullisesti. Eilinen ilta ja yö meni hysteerisesti omaan räkään ja itkuun tukehtuen. Sain akuuttiajan lääkärille huomiseksi. Eivät tajunneet, etten selviä enää yhtään yötä tai päivää ilman lääkkeitä tai apua. Tyhjä olo. Ontto olo. Paha olo.

On pelottavaa huomata, kuinka syvällä onkaan. Sinne on liukunut taas ihan huomaamatta. On myönnyttävä, on alistuttava: minä tarvitsen vihdoin (taas) apua.

Apua on vain niin vaikea vastaanottaa. On vaikea muuttua, on vaikea muuttaa kaikkea. Haluan silti. Pystynkö?