frown.jpg Anteeksi etten ole kirjoittanut. En ole pystynyt. Oikein mihinkään. Luennoille olen toistaiseksi raahautunut. Ja huomannut, että en jaksa kuunnella, en jaksa keskittyä, en jaksa kiinnostua. Jos on vaadittu pientäkin liikehdintää, läsnäoloani enemmän, olen liuennut paikalta. Sairasloma? Eivät asiat muuttuisi. Tällaista tuskaista olemista se tulisi aina olemaan. En ole koskaan löytänyt intohimoani, sellaista alaa, joka oikeasti jaksaisi inspiroida. Suoritan ja suoritan, stressaan ja stressaan, koskaan ikinä mistään ei tule valmista. Koska: En osaa opiskella. En osaa tehdä töitä. En osaa olla. Kotona, töissä tai koulussa, joka paikassa olen yhtä kykenemätön. Jossain vaiheessa napsahtaa aina. Tutkintopaperi tekisi minusta edes "kelvollisen" työkyvyttömän: jotain olisin suorittanut minäkin.

Tuntuu kovin synkältä tämä vaellus nyt. Viikko on ollut täynnä päiviä, jolloin olen luennolta tultuani käpertynyt sohvalle makaamaan, ja maannut siinä tuskaseina koko loppuillan. Itken. Huudan. Tärisen. En kestä ääniä (televisio äänettömälle), en kestä kannatella itseäni (makaaminen seisomisen kustannuksella), mikään ei tule tehdyksi. Uupumukseni on käsittämättömän valtavaa, mutta se ei takaa unta. Valvon yöt ja päivät vaellan sementissä polviani myöten. Mieli on arvaamattomalla päällä: ystävän kanssa jutellessa käyn kymmenessä minuutissa muutoksen nollasta sataan. Puheeniskijästä veteläksi löllöksi, jonka jalka ei nouse ja joka ei jaksa edes vastaukseksi ynähtää.

Kipuja. Joka päivä lisää kipuja. Psykosomaattisia vai hulluutta? On iltoja, jolloin todella ja ihan oikeasti pelkään lopullisen naksahduksen tulevan. Sekoan, vaivun lopullisesti epätodellisuuteen.

Haluaisin jättää kaiken kesken, katsoa kuinka kauan ihminen selviää hoitamatta asioitaan. Haluaisin vain maata. Haluaisin pystyä nukahtamaan. Haluaisin edes hetkeksi paeta tätä arkea, jossa en pysty näkemään muutoksen mahdollisuutta. Kyllä, masennuksesta parannutaan. Mutta ei elämän merkityksettömyydestä, absurdiudesta, synnynnäisestä tyhjyydestä. Kuka minulle sen merkityksen sieluun laittaisi? Ei varmasti osastonhoitaja valkoisissaan tai lääkäri pillereillään. Ei sitä niin vain jaella.