madtea.gif

Oli oikeastikin mukavaa eilen. Olen yllättänyt itseni ja mennyt, vaikka väsymys olisi ollut toista mieltä. Jätin ihmispaniikin humalan alle, pyörähdin kemuissa ja tapasin ihmisiä.

Mutta ah tullos sunnuntai! Ei tässä edelleenkään ole mitään mieltä. Ei vaikka kuinka välillä tulisi kivojakin päiviä.

Aloitekyvyttömyys. Vai laiskuus. Vai miksi minä nyt tätä tilaani kutsuisin?

(Kaiken lisäksi muistan, miksi lopetin lääkkeet ensimmäisen kerran ja toisen ja kymmenennen. Kun ei itke, ei raivoa, ei tunne, ei se ole yhtään parempi kuin kieriä lattialla itku kurkussa.)