Saatan herätä päivään kohtuullisin mielin. Käydä kaupungillakin. Sitten yhtäkkiä: väsymys. En jaksa kuin maata.

Sairausloma on mielessäni takaportti, jonka voin tarvittaessa käyttää. Vaikka sitä "tarvittaessa" ei koskaan minun mielestäni tule. Masokisti perfektionisti. Perheen lisäksi ystävänikin suosittelevat lomaa. Elämäntilanne ei anna periksi. Koska antaisi? Olen laiskotellut opintojen suhteen, koska aina voin vilahtaa kätevästi saikulle, jos tulee ongelmia. Haha. Olen naurettava. Säälittävä. Yököttävä.

Torstaina pääsin luennoille asti pelkästä velvollisuudentunnosta. Vaikka olin krapulassa, enkä ollut saanut minuuttiakaan unta. Voitte kuvitella kuinka hauskaa oli.

Nyt unilääkkeet ovat loppu. Masennuslääkkeet eivät toimi. Rauhoittavia pari. Minulla paniikki, koska kohta en taas nuku edes paria tuntia.

Menneisyydenkin haamut kummittelevat. Olen petetty, katkera ja vihainen. Mutta mikä ärsyttävintä, edelleen rakastunut.

Paska paska elämä.