alice_lg.jpg Täältä.

Olen täysin riippuvainen ystävieni vapaapäivistä. Onneksi hekin ovat tässä kaupungissa yksin. Viikonloppuisin juovun seurasta ja alkoholista. Voiko elämä olla tässä?

Itsenäisyyspäivänä poltin kynttilöitä ikkunalla ja pidin pukuraatia ystävän kanssa. Melkein tuntui jo jouluisen mukavalta.

Minä siivosin! En usko sitä vielä itsekään, mutta totta se on. Mutta jostakin syystä, ei hyvä mieli tullut kuitenkaan.

Itkupäivistä täydelliseen touhotukseen, puheripuliin ja tekemiseen. Onkohan bipolaarisuuden mahdollisuutta minulla edes mietitty?

Huomenna olen luvannut sairaslomaltani palata suorittamaan kouluprojektin. Jännittää. Yököttää. En ajattele asiaa ennen aamua.

Tällaisina lilluvina päivinä, jolloin paha tuntuu pahalta, mutta en jaksa raapia ja hiostaa sitä ulos, tuntuu melkein kuin pystyisin jälleen opiskelemaan tai tekemään töitä. Melkein. Vaikka aamulla meinasin jäädä sänkyyn,  kun todellisuus tuntui liian raskaalta kohdata. Ei pitäisi uskoa omaan kaikkivoipaisuuteensa ja rykiä kouluun taas liian aikaisin. Huomaanhan, kuinka se joka kerta kostautuu takaisin. Olisi annettava aikaa itselle. Parantua. Vaikka liikaa niitä tunteja yleensä on, niin nyt tuntuu että aika loppuu kesken.