Fluoxetin saa minut näkemään painajaisia jatkumona joka yö. Viime yönä minut sekä vangittiin, raiskattiin, huomauteltiin painosta ja epäonnistuin opinnoissa. Ja lisäksi huolehdin ystävän hyvinvoinnista ja sain kaiken muunkin epäonnistumaan. Heräsin väsyneenä. Ja hikoilen jälleen lääkkeiden takia lakanat märiksi kuin suuri pieni porsas. Ei lääkäri välitä. Tänään soitin: sain ajan parin viikon päähän. Jei. En ole akuutti. Psyko taas jää kolmen viikon lomalle. I-ha-naa...

Minä olen ihan hirveän väsynyt. Ja samaan aikaan yritän tehdä miljoonaa eri projektia yhtä aikaa, joita en menneenä depressiokautena tosiaan edes pystynyt ajattelemaan. Nyt tuntuu, etteivät tunnit riitä. Ruoka on ongelma. Väsymys on ongelma. Mieliala on ongelma. Kaikki on ongelmaa yhteensä ja erikseen. Voisinpa jäädä jonnekin istumaan ja istua siinä kunnes kuolisin.

Ystävälle soitin sairaalaan, vaikka olin itse rikkipoikkipuhki. Soitin läheiselle vointia kysellen, vaikka itseä itketti ja väsytti ja vitutti. Lähetin kortteja, paketteja, posteja sinne tänne tuonne, vaikka itse haluaisin, että joku tulisi ja tekisi minulle ihmeparannuksen.

Hitto kun väsyttää. Ja huomenna bileet. Pakko mennä, koska tätä läheistä en näe sitten pitkään aikaan...

Minä en pidä elämästä yhtään. En sitten ollenkaan.