Ettei näitä lääkevaihtoja olisi ihan liian vähän, vaihdettiin Seroxat jälleen Seroniliin (onkohan jo neljäs kokeilukerta, sanoin, että jos on jotain pakko olla, niin se vähiten pahin, tosin ei yhtään positiivinen vaikutuksiltaankaan...). Risolid vaihdettiin sitten kunnon Diapameihin, joihin mulla kuitenkin mitä luultavimmin on aika hyvä resistanssi menneiden sairaalavuosien jäljiltä (yhdellä ei ainakaan mitään vaikutusta) ja Lyricaa nostettiin jälleen. Lisää unilääkkeitä. Jeijei. Eli lääkitään, mutta ei auteta. Ja siksi lääkitsen itseäni alkoholilla vähän liiankin usein.

Puhuin läheisen kanssa mahdollisesta maanisesta jaksostani. Hän oli samaa mieltä. Että niitä on ollut ennenkin. Mutta kukaan hoitohenkilö ei koskaan puhu edes bipolaarisuuden mahdollisuudesta. Tänäänkin lähdin lääkepöhnässä kaverin avuksi kaupungille. Hengailin siellä vielä yksinkin. Ostin paidan, vaikka tilin saldo on kohta nolla. Reseptien haku, apteekki, muu asioiden hoito ja kotiin. Suoraan vessan kuuraamiseen: karsin ja siivosin jopa WC:n kaapit ja hyllykön sekä pesin kylpyammeen ja kuurasin lattian. Sen jälkeen vielä tiskausta, maustehyllyn päivitys ja keittiötasojen järjestys, tunnin jumppaus ja käsitöiden tekoa kaiken päälle...Hmm....ja vielä muutama viikko sitten en olisi kyennyt mihinkään näistä? En edes yhteen ainoaan tehtävään? Mikä mania?!

Juon viiniä. Ei tekisi mieli nukkua ollenkaan. Eilinen ilta oli katastrofi. Ei ollut mitään lääkkeitä ja ensin ahmin kaapit tyhjiksi. Poljin stepperiä. Yritin katsoa elokuvaa, tuloksetta. Sitten lähdin maaniselle lenkille klo 01.00 yöllä liian vähissä vaatteissa viiman puhaltaessa kasvoihin. Tulin kotiin ja makasin vessan lattialla kykenemättä itkemään. Sitten kiipesin sänkyyn pipo päässä ja nukahdin. Herätäkseni siis ystävän soittoon ihan liian aikaisin.

Soitin aamulla lääkärille saadakseni lääkkeitä. Ja kaikki näyttää kuitenkin ja kaiken kaikkiaan ulospäin hyvältä. Panostin hiustenlaittoon normi ponnarin sijaan, meikkasin, puin hameen ja sukkahousut ja lähdin viimaan avustamaan ystävää makutuomarina. Ja apteekissakin minä hymyilen, olen ystävällinen, nauran. En enää tärise ja pelkää katseita. Olen lihonut joulusta puolikymmentä kiloa. Eilen lenkillä katselin junarataa, autotietä, siltoja. Ei, ei, ei. Minä olen luvannut rakkailleni ja tämän lupaukseni minä pidän.

Ystävä sanoi, että näytän aina niin tyylikkäältä. Ha. Haha. En voi uskoa, kun sisällä myllertää niin kovasti.

Takaraivossa jyllää ajatus opinnoista. Muutama kuukausi, sitä se enää olisi. Mutta en pysty, en lääkärin enkä itsenikään mielestä. Mutta että pitäisi ilmoittaa opettajalle, opinto-ohjaajalle, sopia opintolainojen maksuista, elättää itsensä, olla vähemmän epäilyttävä naapuri...kaikki tämä. Ja ystävät/kaverit elävät, ovat, saavuttavat, kokevat, tuntevat. Voi paskan paska.

Jos tämä maaninen kausi kestää vielä kauan, joudun pyytämään rahaa vanhemmilta. Ja sitä olen välttänyt. Tiedän että he myisivät vaikka talon altansa vuokseni. Mutta minä olen aikuinen, ja minä selviän.