"Sataa lunta. Mies kulkee lumessa. Lumi yltää häntä

       polviin.

Sataa lunta.

Lumi yltää häntä napaan, hän jatkaa

     kulkuaan, sataa lunta.

Lumi yltää häntä kainaloihin. Hän jatkaa.

Sataa lunta. Lumi saavuttaa aataminomenan, suun, nenän-

     reiät, korvakäytävät.

Hän jatkaa kulkuaan.

Sataa lunta. Häntä ei enää näy. Hän

     jatkaa kulkuaan. Sataa lunta.

Hän jatkaa kulkuaan. Sataa lunta. Sataa lunta.

Hän jatkaa kulkuaan.

Sinä olet se mies. Kuvittele. Jatka kulkuasi."

(Claes Andersson: Sataa lunta, 10. runo)

Maanisuus jatkuu. Kohta tilaan ajan lääkärille, kun rauhoittavatkaan eivät rauhoita, vaan puuhaan ja tohellan kuin hullu, vaihteeksi. Tänään kävelin kuusi tuntia kaupungilla korkkareilla ystävän kanssa. Eilen löin käteni mustelmille ja turvonneiksi. Tänään ei pitänyt ostaa mitään: ostin koruja, leffan ja topin. Tilillä on 25 senttiä. Onneksi perjantaina tulee rahaa. Ehkä pystyn maksamaan laskut. Tekisi mieli vaihteeksi puhua jatkuvasti, mennä ja tehdä. Ei tämäkään ole tervettä. Tiedän terveen minän.

Pelottaa ihan hitosti. Itseni.