"No nyt kävi vähän kehnosti (kuinkas muuten...), terapeutti jota sinulle oli kaavailtu, joutuikin ottamaan akuutisti toisen potilaan, ja vasta syksyllä olisi tilaa uusille potilaille."

Juu, että sitten odotellaan syksyyn vai. Eipä tätä toistuvan masennuksen vaikea-asteista jaksoa olekaan jatkunut kuin jo viime keväästä asti, ja unilääkkeitä ja rauhoittavia on vedetty siitä asti päivittäin. Thanks a lot.

"No jos kuitenkin hakisit sitä Kelan terapiaa (vaikka juuri viime kerralla sanoin että sitä sinun ei kannata hakea ja kaksi lääkäriäkin ovat sitä mieltä, ettei sitä minulle myönnetä)".

No en kyllä hitossa sitten ala siihen prosessiin, kun onnistumisprosentti on nollan luokkaa ja voimat eivät riittäisi edes terapeutin etsimiseen.

"Ai ettäkö ryhmäterapioita tai kuntouttavia ryhmiä? Minulla oli sellainen käsitys, että sinä et ryhmiin halua."

Niin, itsehän minä kesällä jo kysyin, että olisiko minulle sopivia ryhmiä tarjolla, että saisin päiviini edes jotain rytmiä, mutta sehän tarkoittaa psykokielelle käännettynä, etten minä ryhmiin halua.

"No kun et sinä sinne syömishäiriökeskukseenkaan halunnut, eikä meillä ole kykyä auttaa sinua."

Juu, itsehän ette antaneet minulle maksusitoumusta sinne, vaikka itse pyysin. Eläkkeellä ei itse sellaisia maksuja makseta.

"No ei me nyt kuitenkaan tässä olla luovuttamassa."

No mitäköhän hittoa tämä sitten on, kun ei tarjota kuin lääkkeitä lääkkeitten perään (toimimattomia) ja hoitoa koitetaan sysätä muualle, koska vastuu kroonikosta on saatava toisaalle.

"Kyllä minä koitan kovasti eläytyä tähän sinun olotilaasi, että päiväkin voi olla liian pitkä, ja varsinkin kun olet sairastanut vuosikausia."

No se eläytyminen tässähän sitä apua tuokin. Minä pelkään itseäni. En suunnittele itsemurhaa, en mitään pahaa itselleni. Mutta ne black outit, ne satunnaiset muistamattomuuskohtaukset; mitä jos joskus niistä ei selvitäkään lääkehiilellä tai sideharsolla?

"Niin...Onko sinulla lääkärille varattu aikaa?"

No juu ei, kun lääkärin mielestä voin aina vain soittaa soittoaikana, jos jokin mietityttää ja tuoda reseptit infoon uusittavaksi.

"No minä konsultoin ensi kerraksi sitä ja sitä ja sitä tahoa."

Niinhän sinä olet luvannut tehdä joka kerta, mutta joko et ole ehtinyt, saanut "tahoja" kiinni, tai minulle ei voida tehdä mitään.

Jee. Itkin. Raivosin. Kirosin. Nyt minä tosissaan alan luovuttamaan. Pelottaa. Black outeja tulee harvoin, mutta silloin pelotan itseäni. Puhun unissani dementoituneelle mummolleni, kuolleelle koiralleni ja entiselle poikaystävälleni. Yksi ystävä on luovuttanut myös, suunnittelee itsemurhaa. Toinen tekee fyysistä ja henkistä väkivaltaa itselleen ja kolmas oksentaa ruokansa ja vihaa itseään. Ihana ihana hyvinvointiyhteiskunta, mielenterveyshoidon luvattu maa ja hoitotakuiden täyttämät lupaukset!