"Kun ihminen särkyy
ajatukset kaikkoavat hänestä kuin kohmeiset varpuset
Siemenet valuvat hänestä hitaasti ja hän kovertuu tyhjäksi
Se käy niin hitaasti ettei hänen äitinsäkään
ehdi huomata mitään
Hänen itkunsa ei kuulu enää, kyyneleet
ovat jäätyneet kiinni hänen menneisyyteensä
eikä hän ole kukaan
Me huomaamme vasta kun hänen silmänsä
ovat poissa, katse hyytynyt
Vielä vähän aikaa hän kulkee edelleen
kuin liikkeen omalla voimalla
Kun hän seisahtaa
hänen ympärillään tulee hiljaista
Hän se oli, hän se oli jossa kerran
piili ilon rakkauden yhteenkuuluvuuden
kaikki mahdollisuudet"
(Claes Andersson: Kun ihminen särkyy)
Minun äitini kyllä ehtii ja ehti huomata kaiken. Aikoinaan ja nyt ja aina. Tunnen syyllisyyttä siitä huolesta, jota aiheutan lähimmäisilleni. Minunkin itkuni ovat jäätyneet kiinni menneisyyteen. Ei niitä enää tule, ei yhtä ainoaa. Mutta kun ihminen särkyy, ei sille voi mitään. Reginan sanoin: "Kukaan ei halua enempää sirpaleita."
Kommentit