En ole kadonnut tai lopettanut kirjoittamista. Tämä viikko on vain ollut kovin hektinen, liiankin hektinen. Täten olen myös jälleen kerran saanut huomata, etten pysty normaali-ihmisen elämään: en pysy siinä vauhdissa, missä pitäisi, ollakseen työkykyinen, sosiaalisesti kyvykäs sekä yleensäkin elämäkyvykäs. Viikko on tosin ollut vallan mukava, koska olen saanut viettää sen tärkeän ihmisen seurassa, enkä ole saanut aikaa vaipua suruni syövereihin, vaikka ahdistus ja väsymys välillä ovatkin takoneet takaraivossa. Nyt olen uupunut, ja nukun ehkä loppuviikon. Tuntuu etten jaksa edes puhua puhelimessa, saati nostaa kättäni. Hah.

Kun nyt siis läheisiä ihmisiä muuttaa paikkakunnalta, toivon enemmän kuin koskaan, että tämän maanisen kauteni aikana hankkimani uudet tuttavuudet eivät kuivuisi kokoon. Koska tunnen kunnon depiskauden jo lähestyvän, olen varoitellut siitä myös näitä vähäisiä ystäviäni kaupungissa. Eräs rakas ystävä sanoi, että haluaisi kovasti hypätä masennuskauteni yli. Että nyt sentään olen jaksanut jotain, vaikkakin maanisesti ja ahdistuen muiden silmiltä salassa. Voi kun minäkin saisin hypätä sen yli. Tosin haluaisin myös tämän manian rauhoittuvan. Haluan siis hypätä koko elämäni yli? Siltä tuntuu valitettavasti kovin usein.

Voi miten olenkaan viime aikoina saanut olla vilpittömän onnellinen toisten ihmisten puolesta. Tällainen vilpitön onni muiden onnesta, on aivan pakahduttavan valtavan mahtava tunne. Usein sitä nimittäin (niin kuin viime kirjoituksessani mainitsin), surullisesti kadehtii toisten iloa ja katkeroittaa itseään lisää. Välillä sitä vain huomaa rakastavansa toisia niin valtavasti, että heidän onnensa ei kuitenkaan ole pois minulta.

Ylä- ja alamäkiä, sitähän tämä on. Olen saanut viikon aikana myös huolestua monenkin läheisen hyvinvoinnista. Mutta mitä jos on liian kaukana auttaakseen? Pelkään kuolinviestiä niin monelta suunnalta, että välillä haluaisin antaa oman kuolinviestini kiiriä muille, koska on niin vaikea kantaa kaikkea ja jaksaa samalla hengittää.

Mutta täällä minä olen. Tylsänä ja työkyvyttömänä, edelleen. Opintojen suorittamisesta tänä keväänä olen jo luopunut. Tarkoitus olisi palata sorvin ääreen syksyllä. Ahdistaa jo nyt. Siksi koitan olla ajattelematta.

Nyt otan pillerin ja nukun univelkoja pois.