Heräsin aamuviideltä täydellisen tyhjään ja henkisesti alastomaan oloon. Tuntui kuin olisin vajonnut sängyn läpi, itseni läpi, kaiken läpi. En osannut kuin itkeä.

Muuten tänään on ollut jälleen päivä, jolloin yöpaita ei ole vaihtunut päältä pois. Jolloin alkoholi on kuulunut iltaan, vaikkei pitänyt. Jolloin on itkettänyt, turruttanut, ällöttänyt. Täydellisen epäuskoinen kummastuneisuuden tila on saavuttanut minut. Ei, tämä ei voi olla todellista...taas.

Katselin pitkään peilistä vartaloani. Mitä minä olenkaan sinulle tehnyt? Riipivä, raastava rumuus, omaehtoisen raiskauksen raastava ranka.

Kirjoitan huomenna lisää. Tänään en pysty mihinkään järkevään. Tuntuu kuin elämä olisi olematta. Tätä päivien painoa ei jaksa kestää.