Minä elän ja olen. En ole (ainakaan lääkäreiden mukaan) kuolemassa vakavaan sairauteen. Olen "terve". Tulen toimeen. Minulla on katto pään päällä. Minulla on rakastava lapsuuden perhe. Saan opiskella. Elämän pitäisi olla "ihan hyvää". Minun pitäisi osata tyytyä siihen. "Ihan hyvä" on enemmän kuin muilla. Pitäisi olla mukisematta. "Ihan hyvä".

En osaa. Tämä on paskaa. Olen siis kiittämättön itsesäälissä rypevä ihmisen kuvatus.

(Ja kaikki mitä sanon kuulostaa siltä, että haluaisin huomiota tai sääliä. Yök.)