Tämä viikko ja erityisesti tämä päivä ovat olleet henkisesti rankkoja ihan tietystä mainitsemattomasta syystä. On surullinen ja haikea olo, vaikka koitan uskoa muiden ihmisten vakuutteluja siitä, että elämäni ei ole ohi ja että minusta tulee vielä jotakin. Elämän aallonpohjalla sitä on vain kovin vaikea uskoa.

Joulu tulee kovaa vauhtia, vaikka minusta saisi olla tulematta. En pääse fiilikseen, en sitten yhtään. Lähden joulun viettoon tiistaina; sitä ennen koitan olla masentumatta liikaa.

Tällä viikolla olen kuitenkin huomannut, kuinka avosydämisiä ja ihania ihmisiä sekä kauniita persoonia tämä maailma kuitenkin pitää sisällään. On ilo ja onni, että olen oppinut tuntemaan sellaisiakin.

Kaiken tämän keskellä yksinäisyys kouristaa sydäntä, koska yksin minä olen täällä erilainen ja kaukana kaikesta olennaisesta. No, ainakin osaan vielä rakastaa: välillä rakkaus näitä tiettyjä ihmisiä kohtaan on niin valtavaa, että sattuu ja kouristaa ihan vain siksikin.