Onpa mukava JÄLLEEN kuulla, että Kelan terapiaa on turha yrittää: olen siihen liian sairas. Hmmm...hiukkasen surkuhupaisaa sinänsä. Ja lehdet kirjoittavat, kun sairaat eivät pääse hoitoon. Milloin minusta tulee tarpeeksi terve terapiaan? Eikö se ole juuri terapian tarkoitus: tehdä minusta terveempää ja työkykyistä? Paskat. Ei sitten. Päiväosastoonkaan en kuulemma pystyisi sitoutumaan, jos en välillä pääse sängystä ylös. Mitä sitten, kertokaa? Lyrica ei toistaiseksi vaikuta mitään, paitsi lisää itsetuhoisia ajatuksia ja typeriä tekoja, joista vuosikausia olen pystynyt pitäytymään irti. Optiparin=Sepramin aloitin vasta, joten tuloksia en pysty vielä kertomaan. Toivottavasti ainakin nyt ne lopetetun Ketipinorin black outit häviävät.

Lohduton olo. Kannustan ystävää, hankin lääkäriaikoja ja tulen mukaan minne tilanne vaatii. Itse itken iltaisin, hyperventiloin ja vetelen rauhoittavia ja unilääkkeitä nappiin. Onhan se helppo olla seurassa "terve" ja hauska ja ihana. Mutta mutta...todellisuus on kuitenkin aika karu. Tänään on mennyt melkein pullo vinkkua: koitan todistella olevani sivistyneen eurooppalaisen juomakulttuurin piirissä. Ha. Haha.

Läheiset voivat muutenkin huonosti. Listasin noin 20 lähi-ihmistä, eikä kellään mene hyvin. Kellä on mielenterveysongelmia (kiitos geenien), kellä periytyviä fyysisiä sairauksia (niiden parissahan minäkin taistelen), kellä taloudellisia ongelmia, kenellä jotain muuta. Ja minä olen lähtöisin tasapainoisesta, rakkautta ja läheisyyttä huokuvasta perheestä ja pienestä lähisuvusta. Joillakin on SYYTÄ olla sairas. Tai saamaton. Tai laiskapaska. Ei minulla.

Liisa Keltinkangas-Järvinen on kirjoittanut paljon lasten synnynnäisistä temperamenttipiirteistä. Ne ovat syntymästä saakka ilmaantuvia pysyviä piirteitä lapsen/nuoren ja myöhemmin aikuisen elämässä. Minä uskon tähän. Minussa oli lapsena havaittavissa vaativa persoonallisuus ja yleinen ahdistuneisuus. Ei sitä olisi voinut huomata; psykojen mukaan lapsien pakko-oireet ja -liikkeet ovat kovin tavallisia. Ei tässä ketään syytellä. Mahdotonta tuollaisiin synnynnäisiin piirteisiin olisi ollut puuttua. Mutta siitä olen varma, että siksi sairastuin. Siksi, riippumatta mistään psykoanalyysipaskasta ja freudilaisten scheissesta. Ovathan ne psykotkin jo joutuneet useasti toteamaan, ettei lapsuudessani ja perheessäni ollut mitään vikaa. Oli läheisyyttä, halailua, ymmärrystä, keskustelua, rajoja, mutta vapauksia, ei painostusta, mutta kannustusta. Tuomitsen freudilaisen psykoanalyysin täysin hyödyttömänä; eikä tässä ole kyse mistään vanhempien puolustelusta vaan todellisesta todesta. Eihän mielenterveysongelmaisia VOI edes niputtaa samaan kastiin. Kliseet on kliseitä, ja niistä taas syntyy oletuksia, vääriä sellaisia.

Ja mihin minä tällä kirjoituksella pyrin? En tiedä. Selvitän asioita itselleni, kun kukaan psyko ei siihen pysty. Voin lähes 90% varmuudella sanoa, että tunnen itseni paremmin kuin kukaan. Ja samaa sanovat lääkärintodistukset: puhun realistisesti omaa tilaani rationaalisesti arvioiden. Syömähommissa tiedän mikä on oikein; ihmismieli on vain kerta kaikkiaan kiero ja helppo valehtelemaan vielä tässäkin iässä.

Ravitsemusterpalla tiistaina: hän uskoo, että voin parantua kuuden vuoden säteellä. Great. Silloinhan olen ikäloppu. Itse kerroin suoraan, että olen tyytynyt tähän: parempia (lihavampia) kausia ja huonompia (laihempia) kausia. Lääkäri maanantaina halusi järjestää hoitokokousta psykoni kanssa: hylkäsinhän paskalähetteen tutustumiskäynnin, niin kuin etukäteen vihjailin. Kaikki on auki. Lääkkeet eivät vielä odotetusti vaikuta, mutta rauhoittavia ja unilääkkeitä menee alkoholin kera odotettua enemmän. En koskaan uskonut olevani lääkkeiden tai alkoholin väärinkäyttäjä...Olenkohan sitä jo? Mitähän ammatinvalintani siihen sanoo....? Pitääkö olla koukussa totaaliseen valehteluun, täristä ilman päivittäistä alkoholiannosta tai varastella näpistellä kaupoista, saadakseen rahaa kyseisiin nautintoaineisiin? Siinä pisteessä en ainakaan ole. Minulla on aina ollut moraali, ja on aina oleva. Ei kovia huumeita, ei varkauksia, eí valkoisia valheita enempää.

Tyydyttäkää mielenrauhani  ja sanokaa, että minulla on vielä mahdollisuuksia...!