Viimeksi psykotädillä sanoin, että haluan diagnoosini tarkistettavan. Nytkin tuntuu olevan meneillään lievä maniakausi: joka päivä pitää ostaa kaikkea, ihan turhaakin. Rahat on  vähissä ja olen ostanut vaatteita kirpparilta, sisustustavaraa, viherkasvin ja leffoja. Voisiko minulla todella olla lievä kaksisuuntainen mielialahäiriö?

Yleinen ahdistuneisuushäiriö on minusta ollut minulla niin selvä, etten ymmärrä, ettei sitä ole koskaan diagnosoitu. No, ovathan ne vain sanoja paperilla, mutta lääkitys voisi olla eri. Uusi rauhoittava on sanalla sanottuna paska. En jaksaisi taaaaas soittaa lääkärille ja valittaa lääkkeistä.

On turhauttavaa ja kauheaa, kun niin moni läheisistä voi huonosti.

Ihme kyllä, viikonloppu on mennyt siedettävästi, vaikka lähes yksin. On ollut projekteja pitämässä minut kiireisenä, viiniä on mennyt rauhalliseen tahtiin. Itseinho on puolestaan ollut maksimissa, mutta koitan unohtaa sen. Kokeilen uusia vaatetyylejä, koitan tehdä asioita joista pidän. Niin kauan kuin jaksan. Tiskit ovat tiskaamatta. Lattiat imuroimatta. Ja vessa pesemättä.

Ja alan tottua ajatukseen ikuisesta eläkkeestä. En tiedä onko se hyvä vai paha ajatus...

Keskittymiskyky on edelleen nolla. Luen sivun kerrallan. Leffoja en katso senkään vertaa, vaikka melkoinen kasa olisi vielä katsomatta.

Edelleen tuntuu, etten halua olla. Mitä se sitten tarkoittaakaan, onko sillä vaikutuksia tekoihin, sitä en tiedä?

Haluaisin olla jotain, mitä joskus ennen olin...