"Mutisee itsekseen kuten yksinäiset tekevät
Ikävöi edelleen. Ketä? Mitä?
Nauraa kouristuneesti kun halu purra käy liian suureksi
Rakastaa silmät tiukasti ummessa
Tuntee saaneensa kalan ruumiin, kidukset, suomut
Puolella sydämellä tekee kaikkensa
Epäonnistuu oleellisessa
Ei osaa elää rakkaittensa kanssa eikä heitä ilman
Vetelehtii ruhoineen asiaankuulumattomissa paikoissa
Uneksii vetureista jotka seisovat höyryävinä talviyössä. Lumesta
Puhuu harvoin, kuuntelee harvoin, on kuuntelevinaan puhuvinaan
Pelkää suuria koiria, käy niiden kimppuun unissaan
Vaivaantunut etuoikeuksistaan, omantunnonnarkomaani
Kuvittelee kaikkivoivasti että vain kärsimys antaa oikeuden elää
Pakonomaisen velvollisuudentuntoinen, pohjimmiltaan asosiaalinen
Puoliksi sulkeutunut yhdistysihminen, kokousuneksija
Luulee kaikkien jotka luulevat olevansa oikeassa juuri siksi olevan väärässä
Vaatimaton tukahduttavalla tavalla
Aavistaa useimpien olevan kuin hän, on siksi epäluuloinen
Makaa valveilla öitä käsi elimen ympärillä
Järkyttyy vääristä asioista väärään aikaan väärällä tavalla
Salaisia monologeja Albert Schweitzerin kanssa salaisissa huoneissa
Kuultu sanovan: toverit, älkää nukkuko ennen kuin olette ottaneet unitablettinne
Kompastuu toisinaan, kaatuu, näkee äkkiä, iloitsee maan kauneudesta
Pitää eläinrakkautta heikkoutena"

(Claes Andersson)

Ei minulla ole tänään mitään sanottavaa. Onko koskaan? Muut sanovat sen paremmin.